Nalle Puh nielaisi meidät

Kirjailijoiden elämästä kertovat elokuvat ovat meille kirjojen ystäville aina erityisen kiinnostavia.

Katsoin taannoin Goodbye Christopher Robin -elokuvan, joka kuvasi Nalle Puh -kirjojen syntyä sekä A.A. Milnen ja hänen perheensä elämää. Elokuvassa oli jännittäviä käänteitä, joten yritän kuvata sitä kertomatta liikaa, jos sen haluatte itsekin katsoa.

Tolkien-elokuvan tapaan 1. maailmansota oli esillä tässäkin. Alan Milne oli tunnettu näytelmäkirjailija, jonka oli sodan jälkeen vaikea tarttua työhön. Hän vetäytyi perheineen maalle, jossa olisi tilaa ajatella. Hänessä oli halu kirjoittaa sodan vastaisia tekstejä, jotta jokin muuttuisi, eikä sotaa käytäisi enää koskaan.

Hienostoelämään tottunut Daphne-vaimo ei kestänyt maaseudun rauhaa kirjoittamiseen tarttumattoman kirjailijan kanssa, vaan lähti kaupunkiin. Heidän poikansa Christopher Robin, jota kutsuttiin perheessä Billy Mooniksi, jäi maatilalle kahden isänsä kanssa.

Billy oli saanut ystävikseen joukon pehmoja – nallen, aasin, tiikerin, kengurun ja kengurun poikasen, joille hän halusi keksiä nimet. Billy näki Lontoon eläintarhassa Winnie (Winnipeg) -nimisen mustakarhun, jonka nimen hän lainasi omalle nallelleen.

Billy ja isä vaeltelivat kahden lähimetsissä, ja näillä kävelyillä Nalle Puhin tarinat lähtivät muotoutumaan. Milnen yhteistyökumppani E.H. Shepard piirsi Nalle Puhin kuvat Billyn touhutessa metsässä teddykarhunsa kanssa. ”Kirjoitatko kirjaa?”, poika kysyi isältään. ”Yleensä sinulla ei ole kirjoittaessa näin hauskaa.”

Kuten Astrid Lindgrenin kirjatkin toisen maailmansodan jälkeen, Nalle Puh tuli tuomaan ihmisille iloa ja onnea sodan jälkeiseen epätoivoon. Nalle Puh nousi valtavaan suosioon ja media pörräsi kiivaasti perheen ympärillä – tosin valitettavasti kiinnostus ei kohdistunut kirjailijaan, vaan elävään, vasta 6-vuotiaaseen Risto Reippaaseen.

Isän ja pojan elämän onnellisimmat hetket ikuistuivat kirjaksi, jonka tunsivat pian kaikki. Tarina oli kuitenkin vain heidän ennen kuin kenenkään muun.

Lämpimästi tervetuloa Tarinankerturin sivuille! 
Tarinankerturi Ida Nurminen ikuistaa elämäntarinat sujuviksi teksteiksi lempeästi ja luottamuksellisesti haastatellen. Voit kertoa oman tarinasi tai antaa isovanhemmalle tai läheiselle lahjaksi tarinapaketin, josta jää kaunis muisto pitkäksi aikaa. Lue lisää näiltä sivuilta ja ota yhteyttä!